Vanhan kirkon vaiheita ja kuvia

Kiuruvedellä puhutaan usein Vanhasta kirkosta. Tällä tarkoitetaan seurakunnan toista kirkkoa, jota käytettiin 1852-1937.

Ainakin seuraavanlaisia valokuvia on kirkon tapahtumista säilynyt. Kuvamateriaalia seurakunnan arkistoa varten otan mielellään vastaan. Ota yhteys: eero.svard(at)luukku.com

Päätös Kiuruveden kappeliseurakunnan toisen kirkon rakentamisesta tehtiin 1844. Ensimmäinen kirkko oli kunnoltaan liian huono enää korjattavaksi. Uudesta kirkosta tuli myös aiempaa suurempi.

C. J. E. Gustavsonin piirustukset valmistuivat 1845. Työt etenivät haapajärveläisen kirkkoväärtin Daniel Kuonan toimiessa rakennusmestarina. Kirkko vihittiin käyttöönsä 21.8.1853.

Kirkko rakennettiin ensimmäisen kirkon pohjoispuolelle niin että vanhaa kellotapulia voitiin edelleen käyttää.

(Kuva Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen arkistosta; kuva otettu 1900-luvun alussa.)

 

Kirkkoa on luonnehdittu lähinnä empiretyyliseksi sisäviisteiseksi ristikirkoksi. Kirkkosalin keskellä on kahdeksankulmainen kupoli. Sakasti oli kirkon itäsiiven jatkeena, siis alttarin takana (kuvassa oikealla).

Ulkomaalaukseltaan kirkko oli vaaleankeltainen.

(Kuva Herättäjä-Yhdistyksen kuva-arkostosta. Kuva otettu vuoden 1928 korjausten jälkeen.)

 

Sisänäkymä alttarille päin oli tällainen aina 1920-luvun lopulle saakka. Alttaritaulua ei siis ollut, oli vain koristekehyksellä ympäröity risti.

(Kuva Saara Pennasen albumista.)

 

Sisänäkymä muuttui, kun kirkkoon 1926 saatiin apteekkari B. E. Forsblomin lahjoittama alttaritaulu.

Taulun on maalannut 1925 Matti Annala (1898-1958), jonka maalaamat teokset ovat alttaritauluina myös Soinin ja Pylkönmäen kirkoissa sekä Kuortaneen siunauskappelissa. Taulun nimi on Maailman valo eli Kristus kolkuttaa sydämen ovelle.

Taulu onnistuttiin pelastamaan kirkonpalosta 1937. Nykyisessä kirkossa se oli 1941-1953. Sen jälkeen se siirrettiin siunauskappeliin ja sieltä edelleen Sulkavanjärven kyläkirkon alttaritauluksi.

(Kuva Kirsti Nuutisen albumista.)

 

Urut kirkkoon hankittiin 1913 Uudestakaupungista J. A. Zachariassenilta. Ne olivat 20-äänikertaiset pneumaattiset urut.

Kuva on kuitenkin vuoden 1928 jälkeen otettu, sillä lehterin kaiteessa olevat ristikoristeet maalattiin vasta silloin.

(Kuva Kirsti Nuutisen albumista.)

 

Kirkko on kokoontumista varten! Kuvassa Lapinsalon nuoret - ja pari vähän vanhempaakin - kirkkomatkalla 1930-luvulla. Matkaa kertyi yli 50 kilometriä.

(Kuva Ville Leskisen albumista.)

 

Vanhasta kirkosta käyttötilanteissa otettuja valokuvia on ymmrrettävästi varsin vähän. Muutaman kuvan kautta voimme kuitenkin päästä mukaan.

Tämä kuva on otettu vuoden 1913 herättäjuhlien yhteydessä. Juhlathan pidettiin läheisen Seuratuvan pihapiirissä. Kirkossa oltiin tietenkin keskiviikkoaamun jumalanpalveluksessa kuulemassa Wilhelmi Malmivaaran saarnaa (kuulijoita yli 5000). Samana iltana kirkossa oli myös ehtoollisen vietto, jonne saapui 16 pöydällistä ehtoollisvieraita.

(Kuva Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen arkistosta.)

 

Nyt kirkko on täyttynyt hautajaisvieraista. Saatettavana on kauppias Ambro Kärkkäinen.

(Kuva Maire Kauhasen albumista. Kuva vuodelta  1934.)

 

Tämän kuvan takana lukee: "Ensi kerran Herran pyhälle aterialle käydessä. Vannotuskuva 26.5.1929."

Kuvassa kirkkoherra Väinö Malmivaara konfirmoitavien, pääosin 1914 syntyneiden rippilastensa kanssa.

(Kuva Olga Heinosen albumista.)

 

Helsingin Sanomat kertoo tapauksesta, jolloin Kiuruveden kirkko jouduttiin sulkemaan. Kesän 1935 herättäjäjuhlille kokoonnuttiin Kiuruvedelle. Vanhan tavan mukaan keskiviikkopäivä alkoi ohjelman mukaan jumalanpalveluksella kirkossa klo 9.

Valtavan väenpaljouden vuoksi - kirkkoon pyrki toistakymmentä tuhatta ihmistä - kirkko jouduttiin kuitenkin sulkemaan. Jumalanpalvelus siirrettiin pidettäväksi juhlakentälle kirkkoherran pappilan rantaan.

(Kuva Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen arkistosta.)

 

Moni rippikouluryhmä tuli kuvatuksi Vanhan kirkon portailla. Tässä 1929-1930 rippikoulutytöt opettajiensa Väinö Malmivaaran ja Aku Rädyn kanssa.

(Kuva Olga Heinosen albumista.)

 

Tytöt ja pojat kävivät tietenkin eri koulua - jo tilanpuutteen vuoksi, ja muutenkin!

Tässä vuoden 1931 rippikoulupojat opettajiensa Väinö Malmivaaran ja Elias Simojoen kanssa kirkon seunustalla.

(Kuva Olga Heinosen albumista.)

 

23.7.1937 kirkko paloi. Tornista liikkeelle lähtenyt palo eteni vähitellen niin että esim. alttaritaulu, kruunut, matot, arkisto ja osa uruista ehdittiin pelastaa.

Ukkosta oli sinä päivänä ilmassa. Ja maalareita kirkossa. Syttymissyytä ei tiedetä.

Edellisen sunnuntain jumalanpalvelus oli päättynyt virteen: "Niin pitkä ei päivämme konsana lie, ettei tulis ehtoota kerran..."

Seuraavana pyhänä pidettiin jumalanpalvelus kirkonkylän kansakoululla.

(Kuva Maire Kauhasen albumista.)

 

Ilman kirkkoa ei tietenkään voitu olla. Seuratupa vuokrattiin välittömästi väliaikaiseksi kirkoksi ja sitä alettiin laajentaa. Sinnekin mahtui 600 kirkkovierasta. Mutta ahdasta oli!

Kuvassa rippikoulupojat 30.4.1939 kirkoksi laajennetun Seuratuvan seinustalla opettajiensa Aku Rädyn ja Veikko Huttusen kanssa.

(Kuva Erkki Svärdin albumista.)

 

Palanutta kirkkomaata tarvittiin pian. Talvisodan ja jatkosodan aikana sen suojiin oli haudattava yli 450 nuorta kiuruvetistä. Valkoiset puuristit täyttivät kirkonmäen.

Pastori Elias Simojoen hauta tuli palaneen saarnatuolin paikalle. Kanttori Tauno Jauhiaisen muistokivi taas on urkujen kohdalla.

"Seurakunta koolla on Herra edessäsi..." Edelleenkin!

Kuvassa rehtori Tatu Malmivaara pitää sankarihaudoilla puhetta kevään 1945 valtakunnallisessa ylioppilaskokouksessa.

(Kuva Herättäjä-Yhdistyksen kuva-arkistosta.)

 

Sankarihautojen puuristit korvautuivat erillisillä hautakivillä. Niiden keskellä kohoaa suuri risti. 456 sankarivainajaa ja 2 kirkkoa saivat yhteisen muistomerkkinsä 3.8.1947.

(Kuva Anita Hyvärisen albumista.)

 

Se oli aika erikoinen kirkko! Sen saarnatuolista opettivat Wilhelmi Malmivaara, Elias Simojoki, Väinö Malmivaara, Aku Räty ja monet muut.

Tämä Toini Nyströmin suunnittelema saarnatuolin kirjaliina ehti olla vain vuoden verran Vanhassa kirkossa. Tuo kirjaliina kuvaa kirkkonsa historiaa: janoavat peurat saavat olla luotettavan Sanan lähteillä.