Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Papit ja diakoniatyöntekijät ovat seurakuntalaisia varten.
Kun mieltäsi painaa esimerkiksi yksinäisyys, suru, taloudelliset vaikeudet, masennus, parisuhdehuolet tai mikä tahansa muu murhe, voit kääntyä seurakunnan työntekijöiden puoleen.
Diakoniatoimistoon voi tulla käymään ilman ajanvarausta ma ja to klo 9-11. Voimme sopia myös tapaamisen muuhun aikaan. Papit ovat tavattavissa ajanvarauksella.
Myös Palveleva chat, puhelin ja netti ovat käytettävissäsi.
Vaikeiden asioiden kanssa ei ole hyvä jäädä yksin, vaan niistä on tärkeää puhua jonkun kanssa. Olipa mielessäsi iso tai pieni murhe, seurakunta on tukenasi.
Kiuruveden ruoka-apu toimii helluntaiseurakunnan temppelin tiloissa osoitteessa Koulukkaantie 2. Se on avoin kaikille vähävaraisille. Jakelu on joka toinen maanantai klo 10-10.30. Jaamme erilaisia elintarvikkeita hakijan omaan käyttöön niin kauan kuin ruokaa riittää.
Ruoka-apuun lahjoittaa elintarvikkeita Kiuruveden K-Supermarket, S-Market, ABC-liikenneasema, Tokmanni ja Itämaidon myymälä.
Myös Sinulla on mahdollisuus auttaa ja lahjoittaa kuivia elintarvikeita ruoka-apuun näissä kaupoissa asioidessasi. Erityisesti ruokaisista säilykkeistä on puutetta. Lämmin kiitos lahjoituksista!
Järj. Kiuruveden työttömät, Kiuruveden urheilijat, Kiuruveden helluntaiseurakunta ja Kiuruveden ev.lut.seurakunta
- PeluuriLinkki avautuu uudessa välilehdessä
PäihdelinkkiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Toisinaan arki ei sujukaan kuin tanssi. Onneksi apua on tarjolla. Hiertääkö työpaikallasi? Tai oletko ilman työtä? Huolestuttaako rahatilanteesi? Aiheuttaako asuminen murheita? Tutustu avun muotoihin. Lisää tietoa löydät oman seurakuntasi sivuilta. Arjen ongelmat
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä