Musiikkityön vaiheet Kiuruveden seurakunnassa

Kiuruveden seurakunnan musiikkityön historia ulottuu seurakunnan kappeliaikaan 1700-luvun lopulle. Varsinaisesta musiikkityöstä, niin kuin se nykyaikana ymmärretään, ei voida kuitenkaan puhua. Kuuluihan tuohon aikaan lukkarin viran hoitoon ei-musiikillisia tehtäviä kuten kellojen soitto, kirkon siivous, luiden keräys kirkkomaalta ja kirkollisen postin kuljetus.

 

Lukkarin viran kehittyminen Suomessa 1500-luvun lopusta lähtien

Ruotsissa muotoutunut maallikonomainen lukkarin virka soveltui hyvin reformaation tuomiin painotuksiin. Arkkipiispa Laurentius Petri Gothus kehotti vuonna 1576 valitsemaan seurakunnissa nuoria henkilöitä koulutettavaksi avustamaan pappia Kyrien (tarkoitti koko messusävelmäsarjaa), ruotsalaisten virsien, uskontunnustuksen ja rukoushetkissä käytettyjen ruotsinkielisten responsorioiden laulamisessa ja opettamisessa. Sitä mukaa kuin kansanopetuksen merkitys tuotiin yhä enemmän esiin, alettiin lukuisissa säädöksissä ja ohjeissa vaatia lukkareilta lukutaitoa, jota heidän tuli myös opettaa muille. Perinteiset lukkarit eivät kuitenkaan tähän pystyneet, joten tehtävä jäi aluksi heikosti palkattujen kappalaisten hoidettavaksi. Lukkarin virkakin saattoi tällöin yhdistyä kappalaisen virkaan. Kuitenkin 1600-luvun kuluessa virkojen erillisyyttä alettiin painottaa.

 

Strängnäsin piispan Emporagriuksen kirkkolakiehdotuksen (1659) mukaan maaseuduilla tuli kirkkoherran, kappalaisen ja lukkarin ylläpitää kirkkolaulua. Lukkarin tuli "laulun aikana seistä jossakin keskellä kirkkoa ja pitää yksinkertainen ja oppimaton joukko sävelessä, jotta seurakunta kuorissa ja sen ulkopuolella voisi laulaa hyvin yhdessä eikä mitään soraääniä ja harmittavaa niskoittelua esiintyisi".

Myöhemmin tuli tavaksi rakentaa erityinen lukkarinpenkki kirkon kuoriaidan reunaan, kuin saarnatuolin pienennetyksi peilikuvaksi. Eräässä suomalaisessa kirkkojärjestyksessä määrättiin kahden taalarin sakon uhka seurakuntalaiselle, "joka ei veisaa kirkossa, jos hän taitaa ja ääntä on".

 

Joitakin uusia lukkarin virkaa koskevia säädöksiä ja määräyksiäkin annettiin. Vuoden 1686 kirkkolaissa säädettiin lukkarin valinnasta ja häneltä odotetuista taidoista, hänen tehtävistään, kurinpidostaan ja oikeusturvastaan. Tällöin myös poistettiin vanhaan käytäntöön usein kuulunut lukkarin velvollisuus toimia papin henkilökohtaisena apulaisena muissa kuin liturgiaan ja kansanopetukseen liittyvissä tehtävissä. Kirkkolaulun johtamista ei kuitenkaan mainittu lukkarin erityisenä tehtävänä. Lukkarin valinnasta vastasivat kirkkoherra ja seurakunta, kuitenkin niin, että kirkkoherran sananvalta oli huomattavan suuri.

Kirkkolain osoittamia tavoitteita ei kuitenkaan saavutettu monin paikoin vielä 1700-luvullakaan. Syrjäisimmillä paikoilla tehtävistä käräjöitiin vielä 1800-luvun lopullakin kuten Kiuruvedellä lukkari Sirenin tapauksessa.

 

Lukkarin viran kehittyminen Kiuruvedellä

 

Kiuruveden ensimmäiseksi lukkariksi valittiin toukokuun 5. päivänä 1770 Paul Kerkström. Hänen isänsä oli Lauri Kärkkäinen ja omisti Rapakon talon. Tässä on muistettava kirkollisen esilaulajaviran alku ja kehitys. Uskonpuhdistuksen jälkeen useampipappisissa seurakunnissa toinen pappi suoritti messut ja veisasi virret. Mutta yksipappisessa seurakunnassa tämä ei käynyt päinsä. Papilla täytyi olla joku laulutaitoinen apulainen, lukkari, jolla oli paljon muitakin tehtäviä. Hän soitti kirkonkelloja, siivosi kirkon ja sen ympäristön, keräsi luut kirkkomaalta ja kuljetti kirkollista postia. Nyt täytyi tällaisen lukkarin oppia korvakuulolta messuja ja virsiä. Heidän valmistumisensa virkaan oli hyvin sattumanvaraista aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Ei ihme, että nuottimerkitkin olivat heille tuntemattomia. Heidän asemaansa sen ajan sääty-yhteiskunnassa kuvaa sekin, että vielä myöhemmin 1800-luvulla saatettiin ihmetellä, että seurakunnan kirkkoherra kutsui luokseen muiden mukana myös seurakunnan lukkarin.

 

Paul Kerkström

Kiuruveden ensimmäiseksi lukkariksi valittiin talonpoika Paul Kärkkäinen, joka virka-arvonsa kunniaksi muutti nimensä Kerkströmiksi. Hän osasi laulaa, kirjoittaa ja iskeä suonta. Lukkarin virkataloksi tuli Härkölänniemi, joka isossajaossa erotettiin kappalais-pappilan maasta.

 

Gustav Magnus Lyra

Seuraava lukkari oli Asikkalan pastorin poika Gustav Magnus Lyra, joka syntyi 1790 ja kuoli Kiuruvedellä tammikuun 14. päivänä 1833.

 

Fredrik Zimmerman

Kiuruveden kolmas lukkari oli Fredrik Zimmerman, joka syntyi 1807 ja kuoli Kiuruvedellä tammikuun 17. päivänä 1867. Zimmerman oli monessa suhteessa taitava mies, joka innokkaasti otti osaa pitäjän asioiden hoitamiseen. Lisäksi hän rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan pelasti Luupujärveen heikkoihin jäihin uponneesta kuudesta hengestä kaksi, muut hukkuivat. Pitäjänkokous myönsi Zimmermanille tästä teosta pienen palkkion.

 

Kristian Sirén

Zimmermannin jälkeen valittiin Kiuruvedellä ensimmäisen kerran itsenäisenä seurakuntana kanttori vuonna 1867. Tuolloin seurakunnan esiveisaajaksi tuli Paltamon lukkari Kristian Sirén. Hän oli syntynyt Soinissa joulukuun 24. päivänä 1830 ja kuoli Kiuruvedellä syyskuun 12. päivänä 1889. Lukkarille kuului vanhastaan kellojen soitto. Uuden kirkkolain mukaan se ei enää ollut kanttorin virkavelvollisuus, mutta seurakunta vaati Kristian Siréniä edelleen huolehtimaan kellojen soitosta, koska oli lukkariksi tullut edellisen lain aikana. Asiasta keskusteltiin kiivaasti ja seurakunta päätti, että lukkari huolehtii myös kelloista. Malmberg vastusti päätöstä ja asia raukesi kuvernöörin päätöksellä. 

 

Johannes Kristian Sirén

Seuraava kanttori oli edellisen poika Johannes Kristian Sirén, joka syntyi Soinissa syyskuun 14. päivänä 1859, tuli Kiuruvedelle Juvan seurakunnasta vuonna 1891 ja kuoli helmikuun 1. päivänä 1942. Hänen aikanaan seurakunnan musiikkielämä virisi; Kiuruveden Kirkkokuoro perustettiin vuonna 1911 ja Kiuruveden kirkkoon hankittiin ensimmäiset pilliurut vuonna 1913.