Katri Tenhunen, ahtisaarna Kiuruveden kirkossa 11.4.2017

 

Jeesus Pilatuksen edessä: Mikä on totuus?

Rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa,

minulle oli aika haastava pyyntö tulla pitämään ahtisaarna Kiuruvedellä. Se mietitytti minua paljon. Olen syntyperäinen kiuruvetinen ja tässä seurakunnassa kastettu, mutta kuulunut pian kaksikymmentä vuotta roomalaiskatoliseen kirkkoon. En olisi osannut ajatella, että ikinä olisin saarnaamassa luterilaisessa kirkossa. Olen katolinen teologi ja maallikkonainen, eikä saarnaaminen ole katolisessa kirkossa minun roolini, joten kysyin luvan katoliselta piispalta. Saarnapyyntö oli erityinen, koska kotipaikkakunnan kirkolla on minulle erityinen sija sydämessä. Onhan tämä jo rakennuksenakin yksi Suomen kauneimmista kirkoista. Tämä on kirkko, jossa sukuni on käynyt ja käy, ja körttiläistä uskonperintöä kunnioitan ja pidän arvossa.

Saarnapyyntö oli erityinen, koska parhaillaan vietetään reformaation 500-vuotismerkkivuotta. Viime syksynä Ruotsin Lundissa reformaation vuoden avauksessa oli mukana paavi Franciscus. Kertoo merkittävästä ekumenian edistyksestä viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, että katolilaiset ja luterilaiset viettävät reformaation muistoa yhdessä. Katolinen kirkko katsoo reformaatiota väistämättä enemmän siitä lähtökohdasta, että kirkon ykseys hajosi, eikä se ole mikään juhlan aihe. Samalla osataan tunnustaa historian virheet katolisenkin kirkon osalta ja lähteä liikkeelle siitä, mikä yhdistää.

Saarnapyyntö oli erityinen myös ajankohdan takia. Hiljaisella viikolla, katolilaisittain sanottuna pyhällä viikolla, kuljetaan kohti pääsiäistä. Siinä on samalla suuri yhdistävä ja suuri erottava tekijä: syvin mahdollinen yhdistäjä on Kristuksen kuolema ja ylösnousemus; meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan. Ehtoollinen, jossa Kristus antaa itsensä, taas on edelleen suuri kristittyjä erottava tekijä. Katolisen kirkon kannalta ehtoollisyhteys ei ole väline kristittyjen ykseyden saavuttamiseksi, vaan päämäärä, merkki tosiasiallisesta kirkon ykseydestä. Sitä meillä ei vielä ole, yhteinen ehtoollisenvietto ei ole mahdolllinen. Eukaristia, ehtoollinen, ja kirkon ykseys on niin vakava ja kallis asia, että meille siinä on edettävä tosissaan eikä hätiköitävä.

Paavi Benedictus XVI kirjoitti: "Rakkauden sakramentti, pyhä eukaristia, on lahja, jossa Jeesus Kristus antaa itsensä ja paljastaa Jumalan äärettömän rakkauden jokaista ihmistä kohtaan. Tässä ihmeellisessä sakramentissa ilmenee suurin rakkaus, joka saa 'antamaan elämänsä ystäviensä edestä' (Joh. 15:13). Jeesus 'rakasti heitä loppuun saakka' (Joh. 13:1).

1) totuus, Jeesus itse

Päivän evankeliumin mukaan juutalaiset eivät menneet sisälle palatsiin, etteivät saastuisi vaan voisivat syödä pääsiäisaterian (he noudattivat sääntöjä kallisarvoisen asian, Jumalan käskyn vuoksi, sellaisena kuin sen ymmärsivät). Tuo juutalainen pääsiäisateria antaa sijaa todelliselle pääsiäisaterialle, jossa on lopullinen täyttymys, itse totuus: Jeesus antaa itsensä.

"Näin tapahtui, jotta Jeesuksen sanat kävisivät toteen. Hän oli aiemmin ilmaissut, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa." Se ei ollut sellaista ilmoitusta, mitä Pietari ja opetuslapset olisivat ymmärtäneet; heillekin Jeesuksen puhe rististä oli hulluutta.

Pilatuksen tutkittavana on itse totuus, Jeesus Kristus, joka on tie, totuus ja elämä. Ja silti Pilatus kysyy, mikä on totuus. Päivän evankeliumin keskuksena on totuus ja Jeesuksen aivan erityinen kuninkuus. Jeesus liittää kuninkuuteensa totuuden. Hänen kuninkuutensa on todistamista totuuden puolesta.

Minä olen tie, totuus ja elämä, oli Jeesus sanonut opetuslapsilleen viimeisellä aterialla, ja Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan: hän oli täynnä armoa ja totuutta. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: "Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." Ja sitä ennen hän sanoo: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta."

Jeesuksen kuninkuutta ja valtakuntaa ei pidä ymmärtää liian inhimillisesti, liian poliittisesti. Mutta se ei tarkoita, että tämä maailma on yhdentekevä. Siinä, kuinka kristityt toimivat, tulee ilmi uskon totuudellisuus. Siinä, kuinka kristityt usein jäävät tässä vajaiksi, on pelissä kristinuskon uskottavuus. Toiminta maailmassa vastuullisesti ja totuutta etsien on kristittyjen velvollisuus. Nykymaailmassa on monenlaista vapauden etsintää, joka ei ole todellista vapautta ja etääntyy kristinuskon perusarvoista; eettisistä kysymyksistä valitettavasti on tullut yhä enemmän kristittyjä erottavia eikä yhdistäviä tekijöitä. Voimme sanoa olevamme yhtä mieltä siitä, että ihminen on arvokas, koska Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Mutta eettisissä kysymyksissä ihmisen arvokkuudesta kannat eroavat yhä enemmän.

Viisas emerituspaavi Benedictus XVI pohti totuuden puolesta todistamista näin: "'Totuuden puolesta todistaminen' tarkoittaa, että maailman intressien ja maailman valtojen vastapainoksi asetetaan Jumala – olemisen mittapuu – ja hänen tahtonsa… totuuden puolesta todistettaessa luomakunnasta tulee sellainen, että sitä voidaan lukea Jumalasta, luovasta järjestä, käsin ja sen totuus tehdä helposti aukeavaksi. Silloin totuus voi toimia mittapuuna ja oppaana ihmisten maailmassa, niin että maailman mahtavia vastassa on totuuden mahti, yhteinen oikeus, totuuden oikeus… maailman lunastamattomuuden tila on juuri kyvyttömyyttä lukea luomakuntaa, kyvyttömyyttä tunnistaa totuus… sokeus itse totuudelle näyttää lisääntyvän – sokeus kysymykselle, keitä todella olemme ja mikä on todellinen tehtävämme."

"Mikä on totuus" –kysymystä ei työntänyt syrjään vain Pilatus, vaan hyvin usein me kaikki.

2) Jeesuksen kuninkuus

Jumalan valtakunnan, Jeesuksen edustaman uuden kuninkuuden keskuksena on totuus, ja tämä kuninkuus on ihmisen todellinen vapautus.

Jeesus oli sellainen kuningas, jota pienten ihmisten oli helppo lähestyä. Hän oli kiintynyt vähäarvoisiin ja köyhiin ja tuli kaupunkiinsa nöyränä, aasilla ratsastaen. Palmusunnuntaina katolisessa kirkossa luetaan kaksi evankeliumia. Ennen palmunoksien siunausta ja palmukulkuetta meillä luetaan lyhyempi evankeliumiteksti siitä, kuinka Jeesus ratsasti Jerusalemiin, ja myöhemmin itse messussa luetaan tai lauletaan koko pitkä kärsimyshistoria, useita evankeliumin lukuja, tänä vuonna Matteuksen evankeliumista. Pitkänäperjantaina samalla tavalla luetaan tai lauletaan kärsimyshistoria Johanneksen evankeliumista. Paavi Franciscus sanoi juuri palmusunnuntain saarnassaan, että tämä on katkeransuloinen vietto; ensin Jeesus tulee ylistettynä kuninkaana Jerusalemiin ja samalla alkaa kärsimyshistoria.

Jeesuksen kuninkuus oli sellaista kuninkuutta, jonka puolesta ei kukaan taistele asein; jos hänen kuninkuutensa kuuluisi tähän maailmaan, hänen miehensä olisivat taistelleet. Väistämättä mieleen tulevat nykymaailman terrori-iskut lähimaissakin, mutta erityisen järkyttäviä olivat juuri palmusunnuntaina pommi-iskut kahteen koptikirkkoon Egyptissä. Jumalan nimissä tappamista ei voi puolustella millään, se on Jumalan nimen halventamista. Iskut halventavat myös rauhaa etsivien ihmisten työtä kaikkien uskontojen piirissä. Koko uskonnon leimaaminen tuota uskontoa väärin käyttävien terroristien vuoksi ei sekään ole oikein.

Jeesus on kuningas, joka on vailla valtaa, kärsivä palvelija, jolle palveleminen on hallitsemista: Ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monien puolesta.

Jeesuksen kuolemasta oli päätetty ennalta, mikä rooli tässä kuolemaan tuomitsemisessa olikin kärsimyshistorian eri hahmoilla, Kaifas, ylipapit, kansa, Pilatus. Oliko Jeesus seuraajineen joutunut vallanpitäjien silmätikuksi, koska häntä pidettiin poliittisena messiaana, oliko Jeesus ärsyttänyt juutalaisten johtajia vapaalla ja uudenlaisella tulkinnallaan laista tai puhdistaessaan temppelin, pidettiinkö häntä jumalanpilkkaajana, joka teki itsestään Jumalan vertaisen, vai kiihkoilijana. Tai kuten toisaalla Johanneksen evankeliumissa: nyt te haluatte tappaa minut – miehen, joka on sanonut teille totuuden. Tai kuten Kaifas sanoi, on parempi, että yksi mies kuolee kansan puolesta kuin että koko kansa joutuu tuhoon. Hyvää syytä ei tuomioon löydy, hän ei ole rikollinen, vaikka hän suostuu rikollisena tuomittavaksi. Se on salaisuus. Jumala salli sen toteuttaakseen pelastussuunnitelmansa. Jeesus suostuu Isän tahdon tapahtumiseen. Hän, jonka ei olisi tarvinnut, antoi tuomita itsensä ja kulkee kohti ristiä, rakkaudesta ihmisiä kohtaan, ihmisiä, jotka tuomitsevat väärin eivätkä ole sitä ansainneet.

Pääsiäisyönä katolisessa kirkossa laulettava Exsultet-hymni eli pääsiäisen ylistys sanoo eräässä kohdassa:

"mitä olisi syntymämme meitä hyödyttänyt, ellei osaksemme olisi tullut lunastus? Oi ihmeellistä laupeuttasi meitä kohtaan! Oi äärettömän suurta rakkauttasi, kun lunastaaksesi orjan annoit alttiiksi Poikasi. …oi onnellinen syyllisyys, joka ansaitsi tällaisen Lunastajan."

Paavi Franciscus on kertonut esimerkin eräästä rippi-isästä, jolla oli varaa suhtautua laupiaasti syntiseen. Ripittäytyjä oli arvellut, että tämä rippi-isä näytti olevan liian salliva, suhtautuvan liian avokätisesti ripittäytyjän kertomiin synteihin. Rippi-isä vastas hänelle: "Mutta poikani, kuka oli avokätinen? Herra oli avokätinen! Enhän minä kuollut syntien vuoksi, Herra kuoli syntien vuoksi. Miten hän olisi voinut olla vielä tätä avokätisempi ryöväriä ja muita kohtaan?"

3) Pilatus

Päivän evankeliumissa Pilatus sanoo, "En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen." Miksi hän tuomitsee? Onko Pilatus pelkuri, väisteleekö hän vastuuta? Hän vastaa juutalaisille "tuomitkaa itse hänet" ja tarjoaa heille juutalaisten kuninkaan vapauttamista. Osaako hän oikein tulkita tämän edessään olevan kuninkaan? Onko hän sisimmässään levoton, tajuaa, että hänen edessään on hyvin erikoinen kuningas? Tokaiseeko hän ehkä vastauksen "mitä on totuus?" siksi, ettei saa Jeesukselta vastausta, jollaista odottaa. Vältteleekö hän totuutta ja totuuden tunnistamista?

Pilatuksen kysymykseen "mitä sinä olet tehnyt" Jeesus vastaa: minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Sitä varten olen tullut, että todistaisin totuuden puolesta. Jumalan valtakunnan, Jeesuksen edustaman uuden kuninkuuden keskuksena on totuus, ja tämä kuninkuus on ihmisen todellinen vapautus.

Benedictus XVI kirjoitti ehtoollisesta: "Alttarin sakramentissa… Herra tulee ruoaksi ihmiselle, jolla on totuuden ja vapauden nälkä. Koska vain totuus voi tehdä meidät todella vapaiksi (vrt. Joh. 8:36), Kristus tekee itsestään meille totuuden ruoan… Jokainen ihminen kantaa itsessään tukahduttamatonta kaipausta viimeiseen ja lopulliseen totuuteen. Siksi Herra Jeesus, 'tie, totuus ja elämä' (Joh. 14:6), kääntyy ihmisen, janoisen pyhiinvaeltajan, sydämen puoleen, joka kaipaa elämän lähdettä ja kerjää totuutta… Eukaristian sakramentissa Jeesus osoittaa erityisesti rakkauden totuuden, joka on itse Jumalan olemus. Tämä evankeliumin totuus koskee jokaista ihmistä ja koko ihmistä" [2].

Jeesus Kristus näyttää meille, kuinka rakkauden totuus muuttaa myös pimeän kuoleman salaisuuden ylösnousemuksen loistavassa valossa. Kiirastorstaina, kun katolinen kirkko viettää iltamessua ehtoollisen asettamisen muistoksi, lauletaan ubi caritas et amor – hymniä: missä rakkaus ja laupeus, siellä Jumala. Kristuksen rakkaus yhdistää meidät. Riemuitkaamme hänessä ja iloitkaamme. Pelätkäämme ja rakastakaamme elävää Jumalaa. Rakastakaamme toisiamme vilpittömin sydämin. Kun me olemme kaikki tulleet yhteen, ristiriitaa, hajaannusta välttäkäämme. Tauotkoot syytökset ja riidat. Keskellämme olkoon Kristus, Herra.

Jeesus tuli todistamaan totuuden puolesta; rukouksessaan viimeisellä aterialla ennen kärsimystään hän sanoi Isälle: "pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus." (Joh. 17)

Sanan kuunteleminen kaiken hälyn keskellä on ehkä vaikeaa. Totuuden etsintä on lopulta sitä, mitä ihminen väistämättä kaipaa, vaikka työntäisi totuutta syrjään. Jeesus, itse totuus, on ainoa vastaus, joka voi tyydyttää kaipauksen. Getsemanessa opetuslapset nukkuivat, kun Jeesus pyysi heitä valvomaan. Pilatus väisti totuutta. Minulla on usein muka liian kiire, muuta tekemistä kuin kirjan ottaminen käteen ja keskittyminen, ajan varaaminen sitä varten, työnnän sitä syrjään. Mutta kuten kirkkoisä Hieronymus sanoi, joka ei tunne Raamattua, ei tunne Kristusta. Raamattu on väline, jonka kautta Jumala puhuu uskoville joka päivä.

Yksi asia, josta paavi Franciscus Lundissa reformaation merkkivuoden alkaessa kiitti reformaatiota, oli tämä: "Kiitollisina tunnustamme, että reformaatio auttoi tekemään pyhän Raamatun keskeisemmäksi kirkon elämässä." Reformaation merkkivuoteen liittyen Suomen Pipliaseura julkisti viime viikolla erityisen raamattuhankkeen, joka oli myös ekumeeninen ja jossa osaltani olin itse mukana: uuden suomennoksen Markuksen evankeliumista digilaitteille. Sen nimi on DigiMarkus ja se löytyy osoitteesta digimarkus.fi.

Pipliaseura on yksi luterilaisen kirkon virallisista lähetysjärjestöistä ja myös Kiuruveden seurakunta on sen jäsen; Pipliaseura toimii kuitenkin ekumeenisesti ja sen hallituksessa on myös vähemmistökirkkojen edustus, katolisesta kirkosta minä, ja olin katolisen kirkon puolesta myös mukana DigiMarkus-käännöksen ohjausryhmässä. Pipliaseura pyrkii edistämään Raamatun käyttöä. Nyt tehty uudenlainen Markuksen käännös on tehty alkukielestä kreikasta suoraan digilaitteita, kännyköitä, tabletteja ja muita sellaisia varten, erityisesti nuoria ajatellen. Käännöstä ei julkaista kirjana, vaan se löytyy netistä sivulta digimarkus.fi, sieltä sen voi kuunnella myös äänitteenä. Digimarkus.fi-sivulla voi lukea myös 1992 ja 1933/38 raamatunkäännöksiä, ja sieltä löytyy myös ensimmäistä kertaa helppolukuisessa muodossa Mikael Agricolan Uuden testamentin käännös vuodelta 1548. Ihmiselle, joka viettää liikaa aikaa netissä tai kännykkäänsä tuijottaen, on siinä nyt hyvä tilaisuus olla sanan parissa ja antaa totuuden haastaa itseään, lyhyen tai pitemmän hetken kerrallaan.

Saattakoon meitä lopuksi hiljaisella viikolla katolinen palmusunnuntain messun rukous:

Kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, antaaksesi ihmiskunnalle nöyryyden esimerkin sinä halusit oman Poikasi tulevan ihmiseksi ja kärsivän ristinkuoleman. Opeta meitä seuraamaan häntä kärsimyksen tiellä ja tee meidät osallisiksi myös hänen ylösnousemuksestaan, hänen, joka kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen yhteydessä, Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Aamen.