
Isoset ja ISKO
Isosten toiminta - tietoa
Isostoimintaan osallistutaan isoskoulutuksen jälkeen seuraavana tai seuraavina vuosina. Isostoiminta kokoontuu pari kertaa kuukaudessa talvikauden aikana.
Isostoimintaan osallistuneista valitaan isoset rippikouluihin. Myös vanhemmat nuoret, jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet isoskoulutuksen aikanaan käymättä, voivat ilmoittautua mukaan isostoimintaan ja sitä kautta päästä vielä tähän mielekkääseen vastuunkantamiseen mukaan.
Isos- ja kerhonohjaajakoulutuksesta ja isosen tehtävästä kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä Jereen.
Myös fb-sivun Kiuruveden seurakunnan nuorisotyö kautta voi saada tietoa isosten toiminnasta.
ISKO
ISKO (isos- ja kerhonohjaajakoulutus) on rippikoulun käyneille nuorille tarkoitettu ryhmä, joka on samalla nimensä mukaisesti koulutusta tuleville isosille ja kerhonohjaajille.
Koulutuksessa mietitään yhteisesti elämää, kristittynä olemista, isosena ja kerhonohjaajana toimimista monenlaisita näkökulmista.
Toki ISKOssa pidetään myös yhdessä hauskaa ja opitaan toimimaan yhdessä toisten kanssa.
ISKO on nuorille maksuton ryhmä ja koulutus.
Isoseksi voi päästä ISKOn ja yhden isostoimintaan osallistumisvuoden jälkeen. Kerhonohjaajana voi alkaa toimia heti ISKOn käymisen jälkeen (ja joissakin tapauksissa jo ISKOn aikana).
Uusi ISKO alkaa aina syksyllä rippikoulujen jälkeen elo-syyskuussa ja päättyy keväällä. ISKOn rakenne on sellainen, että kokoontumisia on noin kerran kuukaudessa + muutama erityisjuttu (mm. Yhteisvastuukeräykseen osallistuminen).
ISKO 2024-25
ISKO on tarkoitettu rippikoulun käyneille nuorille ja siihen liittyviä kokoontumisia on noin kerran kuukaudessa.
Isko-koulutukseen hakeminen on käynnissä parasta aikaa.