Jumalanpalvelus - Jumalan pelastavan läsnäolon juhla

"Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!" Psalmi 122:1

Yhteinen jumalanpalvelus on seurakunnan elämän ja toiminnan keskus. Jumalanpalvelus on Jumalan kansan juhla, jonka toteuttamiseen kutsutaan koko seurakunta.

Jumalanpalveluksen vastuuryhminä palvelevat vuorollaan Kiuruvedellä toimivat erilaiset ryhmät. Ne kutsutaan kantamaan kolehtia ja lukemaan Raamatun tekstejä. Vastuuryhmät voivat myös avustaa esimerkiksi esirukouksen valmistelussa.

Seurakunnan ja paikkakunnan kuorot ovat myös vuorollaan mukana jumalanpalveluksissa. Jumalanpalvelusta johtaa liturgina oleva pappi ja kirkkomusiikista vastaa kanttori.

Sunnuntain pääjumalanpalvelus on messu eli ehtoollisjumalanpalvelus tai sanajumalanpalvelus. Pääjumalanpalvelus voi olla myös perhejumalanpalvelus, jossa otetaan huomioon erityisesti lapset. Muina jumalanpalveluksina mainittakoon esim. viikkomessut, hiljaisen viikon ahtisaarnat ja koulujen jumalanpalvelukset. Jumalanpalveluksia pidetään myös Sulkavanjärven ja Lapinsalon kyläkirkoissa. Näistä kaikista ilmoitetaan kirkollisissa ilmoituksissa.

Jumalanpalveluksessa kolmiyhteinen Jumala on itse läsnä. Erityisesti hän kohtaa meidät sanassaan ja pyhässä ehtoollisessa. Jumalanpalvelus on vuoropuhelua, jossa seurakunta anoo Jumalalta apua ja ylistää häntä. Jumala tahtoo antaa uutta voimaa elämäämme. Hän siunaa meitä ja lähettää meidät palvelemaan toisiamme.

Sunnuntain pääjumalanpalveluksessa muistamme myös kastettuja ja kuolleita sekä avioliittoon vihittyjä ja kuulutuspareja.

 

Ihmisä kirkossa ehtoollisella