Kirkkokahvit oli kaikille katettu. Ja puheitakin riitti monelle.
Juhlakahville siirryttiin ajan voittamiseksi suoraan kirkosta ilman kättely- ja onnittelujonotuksia.
Sitten päästiin aloittamaan juhlahetki, aluksi eri tahojen virallisemmilla tervehdyksillä ja sitten seuratyylillä, ystävien puheiden ja Siionin virsien vuorotellessa.
Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.
Myös seurakuntatalon puheita selostettu enemmän
täällä.
 |  |  |
Puhutaan, että on surullista, kun kansa lähtee kirkosta. Mutta kun kirkkokansa lähtee täydestä kirkosta seurakuntatalolle kirkkokahveille, siinä on juhlan tuntua. | Parastaan olivat emännät laittaneet tarjolle. | Ja kauniisti olivat sen parhaansa vielä kattaneetkin. |
 |  |  |
Oli aika jonottaa ja odottaa. Ja samalla aikaa jututtaa tuttujansa. | Kalaprojektin väkeä, ukkopiirin talkoolaisia, seuraväkeä, lähetyksen projekteissa mukana olleita, vihittyjä, kastettuja, surukotien ihmisiä. Papille ehtii tulla iso joukko ystäviä ja tuttavia, kun työtä on jatkunut samalla paikkakunnalla jo 27 vuotta! | Piispa ehti hetken aikaa nauttia kahvipöydän antimista. Virkakiireet ja synodaalikokous olivat jo odottamassa. |
 |  |  |
Virasta väistyneen olo tuntuu kevyeltä ja huojentuneelta. Neuvoja varmasti löytyy, tarvittaessa ja pyydettäessä. | Osalla vieraista juhla sattui ruoka-aikaan, mutta asia järjestyi. | Tilaisuuden avustajia ja perheenjäseniä kahvipöydässä. |
 |  |  |
Tilat täyttyivät seurakuntatalolla oikein mukavasti, juhlantuntuisesti. | Piispa joutui lähtemään jo ennen juhlaa menoihinsa. Onneksi ei kuitenkaan tyhjin käsin. Tyytyväiseltä vaikuttaa... | Lapinlahdelta, Iisalmesta, Ylivieskasta, Pyhäjärveltä, Oulunsalosta, Helsingistä... Monelta suunnalta oli juhlaan lähdetty. |
 |  |  |
Valoisa juhla valoisana kevätpäivänä on alkamassa. | Kappalaisemme Mirita Häyrynen kertoi juhlan etenemisestä. Odotettavissa on sovittuja tervehdyksiä, lyhyitä puheita, virsiä - toivottavasti jotakin sellaista, joka jää mieleen rohkaisuna tuleviin uusiin tehtäviin. | Vakavissaan kuuntelevat Miritan puhetta etupenkissä... |
 |  |  |
Nuorisokuoro Cantus firmuksen lauluryhmä toi lauluterveisensä lähetyslaulun muodossa. Risto on vuosikymmenet ollut innokkaasti lähetystyöstä vaastaavana pappina. | Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Toivo Remes, kertoi, että seurakunta on saanut juuri sellaisen kirkkoherran, minkä se ansaitseekin. Sen kanssa on tultava toimeen. Sitä on alettava muokata omaksi. Se tarkoittaa rukousta seurakunnan johtamisen ja yhteisen tehtävän puolesta. Moni asia on silloin muokattavana - ja muokattavaa löytyy meistä kaikista. Puheenvuoron lopuksi Arja kukitettiin ja Risto "kirjoitettiin" (kirjalahjakortilla). | Isä-Antero toi Kiuruveden ortodoksisen seurakunnan terveiset juhlaan. Ystävyys on jatkunut kauan. Jo 1960-luvulla nämä nykyiset seurakuntien kirkkoherrat kävivät kouluaan samaisessa Iisalmen Lyseossa. Antero luovutti Ristolle Kreikasta Athos-vuorelta tuomansa papin tärkeimmän työkalun, papinristin. |
 |  |  |
Joukkoa riitti paikalle sopivasti, yläsalien täydeltä. | Kiuruveden kaupungin edustajana virkaanasettajaisissa oli Nivan koulun rehtori Minna Lilja. Hän kertoi tervehdyksessään hyvin toimivasta yhteistyöstä kaupungin ja seurakunnan välillä. Herättäjäjuhlaprojekti on suuri ja yhteinen ponnistus. Tavoitteena ei ole pitäjäjuhlien tekeminen, vaan tänne halutaan hengellinen kesätapahtuma, herättäjäjuhlat herännäisyyden lähteillä. Minna oli myös yhden suuren joukon edustajana, hän on Riston entisiä rippikoululaisia! | Helluntaiseurakunnan pastori Olavi Kilpeläinen kertoi iloinneensa tänäänkin kuullusta Riston saarnasta. Siinä ohjataan pysymään sanassa. Hän ihmetteli, että on se kummallista, kun mies on ollut seurakunnassa pappina jo 27 vuotta, niin vielä kaiken jälkeen valitaan kirkkoherraksi samaan seurakuntaan. Ei kävisi jokaiselle samalla tavalla. |
 |  |  |
Martti Kauhanen toi tervehdyksen Herättäjä-Yhdistyksen päätoimikunnalta. On luottavainen mieli järjestellä vuoden 2010 herättäjäjuhlia Kiuruvedelle. Asiat tulevat varmasti hoitumaan. | Torintuvan vapaaehtoistyöntekijät luovuttamassa lahjaansa. He olivat ostaneet ensimmäisen kappaleen herättäjäjuhlille 2010 myytäväksi valmistettavaa körttisaalia. Saalin on suunnitellut Silja Ruotsalainen Käsityökeskukselta ja ensimmäisen kappaleen on kutonut Elma Hyvönen. Vapaaehtoisten kutomistoiminta ja tilaukset lähtenevät nyt ensiesittelyn jälkeen käyntiin laajemmassa mitassa. Tulot saalien myynnistä menevät Kiuruveden vuoden 2010 herättäjuhlien juhlarahastoon. | Risto kiepsautti saalin heti käyttöön - ja lämpimältä näytti. |
 |  |  |
Antti Nevalainen oli kiitollinen, kun sai olla harvinaisessa tehtävässä: kirkkoherran virkaanasettamisen ristikulkueen ristinkantajana. Tehtävä ei välttämättä toistu monesti. Antti toivotti virkaan samaa ahkeruutta, mitä Risto on osoittanut kappalaisen työssään. Ja sitä Antti ihmetteli, että Risto on ollut täällä kappalaisena jo kauemmin kuin hän itse on edes elänyt! | Veikko Hyvönen toi ystäväpiirin tervehdyksen Ristolle - Martti Kauhanen ja Ilpo Martikainen olivat myös toivotusten taustahahmoina. He halusivat ystävinä ja yrittäjinä muistaa johtavaan tehtävään siirtynyttä ystävää viittaamalla jo kirkossa käytettyyn kuvaan viinitarhasta. Viinitarhaa on hoidettava, kasteltava ja leikattava, uudistettava ja kypsyteltävä. Ja yksi asia on varma: ydinsanoma ja keskeisin tehtävä on löydettävä ja pidettävä selkeänä. Muuten ei jaksa. | Helsingin Yliopiston kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman jätti Riston pyynnöstä yhteisen opiskeluajan muistelematta. Sen sijaan hän kertoi terveisiä työpaikkansa, teologisen tiedekunnan opiskelijoiden elämästä. Nämä uudet kirkon työntekijät tarvitsevat rohkaisua, rohkeutta etsiä arvojaan ja rohkeutta valmistua ja ottaa vastaan kirkon virka. Kun tuntuu, että on vieraantunut uskosta tai että ei osaa edes rukoilla, kynnykset kirkon palvelijaksi tuntuvat liian korkeilta. Saisikohan tänä päivänä rukoilun alkuun, sitä olisi rohkeasti kysyttävä. Se riittää ja se hoitaa. |
 |  |  |
Eeva-Liisa Multala muistutti pikkupojan sanoista piispalle: "Sinulla on hieno virka. Pidä virastasi vaari!" Ei Paavalikaan virkaansa lakannut ylistämästä, vaikka se toikin kaiken hyvän mukana myös monenlaista kärsimystä. | Entinen kirkkoherramme Osmo Korkalainen kertoi saavansa lähettää Riston nyt Kiuruveden kirkkoherrana viestin 10:nnelle osuudelle. Kaikki 9 edeltäjää ovat olleet erilaisia. Kaikki ovat tehneet työtänsä omalla persoonallaan, omilla lahjoillaan. Tavat vaihtuvat, mutta toiminnan perusta ei muutu eikä vietävän viestin sisältö vaihdu toiseksi. | Lauri Jäntti kuvasi kappalaisen tehtävän muuttumista kirkkoherran tehtäväksi näin. Jos kappalainen on Jeesuksen oikea käsi, kirkkoherran pitäisi olla molempina käsinä. Ajatuksensa hän sai Kiuruveden kirkon alttaritaulusta. Ristiinnaulitun Kristuksen toinen käsi on taivaallisen kirkkauden ja katuvan ryövärin puolella siunaamassa. Mutta Kristuksen toinen käsi ulottuu pimeyteen, katseensa Kristuksesta poiskääntävän ryövärin päälle - ja sielläkin se tarjoaa siunausta. Siitä on huolehdittava: ojentuvia käsiä ja Jumalan hyvyyttä on jaettava ja sitä on riitettävä valon ja pimeyden puolelle. |