Päiväkerhon joulujuhlaa vietettiin vuonna 2008 kirkossa, kirkonmäellä ja pappilassa jouluvaelluksena. Vaelluksia oli kahdelle ryhmälle. Seuraavassa kuitenkin yhdistelmä näistä molemmista.
Näpsäyttämällä hiirellä kuvan päällä näet sen suurempana ja pääset kuvia selaamaan.
 |  |  |
Maria ja Joosef istuivat kirkonpenkissä. Opastähtikin oli penkissä istumassa! Kuva ES. | Myös pikkuenkeli oli etupenkissä. Kuva ES. | Mirita-paimen opasti vaeltajia. Kuva ES. |
 |  |  |
Keisari Augustuksen käsky verollepanosta kuultiin keisarin sanansaattajan juhlavana tiedotuksena. Kuva ES. | Niin lähtivät Maria ja Joosef - ja aasikin - Beetlehemiä kohti veroluetteloihin laitettaviksi. Kuva ES. | Me jäimme vielä kirkkoon laulamaan. Tiina oli säestäjänä ja enkeli esilaulajana. Kuva ES. |
 |  |  |
Ja enkeleitä oli enemmänkin... Tulevien isosten kuoro antoi tukea yhteisille lauluille. Kuva ES. | "Tuiki, tuiki tähtönen..." Laululeikki onnistui monelta, kun enkelit näyttivät mallia. Kuva ES. | Lopulta tähti lähti johtamaan meitäkin kirkosta kirkonmäelle. Kuva ES. |
 |  |  |
Ja kirkonmäellä oli paimenia vartioimassa yöllä laumaansa. Kuva ES. | Yhtäkkiä enkeli seisoi paimenten edessä. Hän kertoi, ettei tarvinnut pelätä, vaan hänellä oli ilouutinen tuotavana: "Teille on tänä yönä syntynyt Vapahtaja!" Kuva ES. | Heti kohta paikalla oli kokonainen enkeliparvi, joka lauloi. "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto..." Kuva ES. |
 |  |  |
Meitä oli siinä paikalla iso joukko joulujuhlavieraita. Koko porukalla päätettiin heti lähteä sinne Beetlehemiin. Kuva ES. | Osalle tuo matka oli turhankin pitkä. Voi se enkeli syliissäkin kulkea, pääasia, että enkeli on mukana! Kuva ES. | Tähden johtamina sinne löydettiin. Oli Maria ja Joosef - ja vastasyntynyt seimessä. Niinhän se enkeli oli jo sanonut! Kuva ES. |
 |  |  |
Paimenetkin osasivat paikalle ja kertoivat, mitä olivat enkeleiltä kuulleet. Kuva ES. | Ja Maria painoi tarkasti mieleen kaiken kuulemansa. Sitä hän jäi miettimään - niin käy monelle jouluvaeltajalle... Kuva ES. | Kiitos kaikille vaellustamme valmistelleille! Kiitos myös kaikille vaeltaneille! Enkeleitä teidän matkallenne! Kuva ES. |
| | |
| | |
| | |
| | |
| | |
| | |
| | |
| | |